Maalaustyöt ulkona ja sisällä

Teemme maalaustöitä sekä ulko- että sisätiloihin. Sisämaalauksia teemme ympäri vuoden, mutta ulkomaalauksia voidaan tehdä vain lämpimänä vuodenaikana. Olethan siis ajoissa meihin yhteydessä ulkomaalaustyöstä! Seuraavan kesän maalaustöistä kannattaa kysellä viimeistään edellisenä syksynä, sillä ulkomaalaustöiden sesonki on lyhyt.

Autamme oikean maalin valinnassa

Autamme asiakastamme oikeiden maalausmateriaalien valinnassa. Kestävän ja siistin työjäljen takaamiseksi on huomioitava, millaisella maalilla pinta on aiemmin maalattu. Kaikkia pintoja ei voi maalata millä tahansa maalilla. Esimerkiksi hirsi vaatii hengittävää maalia, eikä muovi- tai lateksimaali siksi sovi lainkaan hirren maalaamiseen. Muovi- tai lateksimaalia voi kuitenkin käyttää uuden rakennuksen ulkoverhouksessa, mikäli ilmaväli on tarpeeksi suuri. Vanhaan taloon kannattaa aina valita hengittävä maali.

Ota yhteyttä!